Vastine Turun Sanomille

On positiivista että TS nostaa esiin uskonto/uskonnottomuus -keskustelun ja esittelee kaksi viime aikoina ilmestynyttä kirjaa, Ilkka Pyysiäisen Jumalaa ei ole sekä Michael Martinin toimittama Ateismi. Tämä positiivisuus kuitenkin karisee jo mielipidekirjoituksenomaisen artikkelin toisessa kappaleessa josta eteenpäin mennään kirjoittajan mutu-tuntumalla. Ateismi Salmisen mukaan vaikuttaa tuontiartikkelilta. Kuten monessa muussakin kohdassa Salminen rinnastaa vertailukelvottomia asioita, tässä amerikkalais-englantilaisen "uusateismin" sekä pelkistetyn ateismin kannanottona uskovien totuusväitteeseen "Jumala on olemassa". Tähän väitteeseen a-teismi siis on vain vastaväite "En usko tuota." Tässä terminsä mukaisessa määritelmässä a-teisimia on ollut, ja tullee olemaan, niin kauan kuin on joku joka kyseisen totuusväitteen esittää. Filosofisena rakennelmanakin ateismin juuret toki ulottuvat jo antiikin päiviin asti. Mikäli Salminen on tullut ateismia ajatelleeksi vasta huomattuaan Hitchensin ja Dawkinsin kaltaiset "omahyväiset" ja "ylimieliset" anteeksipyytelemättömät ateistit niin selvästikin sen kaltainen esittämistapa ja äänensävy ovat tehokkaita.

Salminen esittää väitteen että Euroopassa valtiot ovat pääosin sekulaareja, maallistuneita. Moniin muihin maailman alueisiin verrattuna tämä onkin totta, mutta vaikka asiat eivät ole yhtä huonosti kuin muualla, se ei tarkoita etteivätkö ne voisi olla paremmin. Suomihan ei ole maallinen valtio vaan meillä on valtionkirkko jonka lonkerot ulottuvat synnytysosastolta vanhainkoteihin. Tämän asian korjaamiseksi mm. Vapaa-ajattelijat on jo vuosikymmeniä tehnyt kovaa työtä. Joten aivan varmasti täällä(kin) on tilaus ateismille, kuten Salminenkin toteaa.

Uusateismin tähtien arvostelu tekstissä jossa heidän kirjojaan ei arvostella (Dennetillä tosin on essee Ateismi -kirjassa) vaikuttaa itsetarkoitukselliselta, helpolta kohteelta. Jään ihmettelemään mistä "itse asiasta" kyseiset herrat ovat niin perin juurin tietämättömiä? Uskonasioista arvatenkin, sillä Pyysiäisen kirjan arvostelussakin käy ilmi Salmisen ajatus etteivät muut kuin uskontotieteilijät saisi kirjoittaa uskosta, syyttäen Pyysiäistä tieteellisestä nörttimäisyydestä ja Kari Enqvistiä uskonasioiden amatööriksi. Tällainen lähtökohta on täysin kestämätön. Aivan kuten politiikka on liian tärkeä asia jätettäväksi poliitikoille, myös uskonto vaikuttaa elämäämme liikaa voidaksemme jättää sen tutkimisen uskontotieteilijöille. Salminen tuntuu lankeavan Hovimiehen Vastineeseen: Emme näe keisarin uusia vaatteita koska emme ole tutustuneet tutkimuksiin suurenmoisista ja eksoottisista nahoista tehtyihin keisarin saappaisiin, tai kirjoituksiin keisarin sulkahatun loistavuudesta. Kuinka on lukuisia koulukuntia jotka ylistävät keisarin vaatepartta, ja me vain ylimielisesti ja omahyväisesti naureskelemme keisarin olevan alaston!

Toinen selkeä argumentaatiovirhe johon Salminen syyllistyy on virheellinen analogia uskonnon ja jumalan välillä. Pyysiäisen kirjan nimeä "Jumalaa ei ole" Salminen ihmettelee, sillä Pyysiäinenhän tietää että on uskonto muutakin: yhteisöllisyyttä, elämäntapa, rituaaleja. Tuskin on ateisteja jotka eivät usko uskonnon olemassaoloon, vaikka sen vastaisia olisivatkin. Eikä sellainen lähestymistapa rationaalinen olisikaan. Mutta Salmisen väite ”koska uskonto on olemassa, niin siksi jumala on olemassa” on, ylimielisesti sanottuna, naurettava. Hän väittää ihmisten ylläpitävän todellisuutta kielellä ja käsitejärjestelmissä. Roskaa! Siis koska meillä on käsite ja sana yksisarviselle siksipä yksisarvisia on olemassa?! Tai vaihtakaa mikä tahansa muu keksimänne käsite sanan jumala tilalle nähdäksenne kuinka tyhjää tämänkaltainen käsitetemppuilu on. Kolmevuotias voi kuvitella mörköjä sänkynsä alle, muttei se tarkoita että niitä siellä olisi. Todellisuutta on se mikä ei katoa kun lakkaat uskomasta siihen.

Salmisen kirjoituksessa tieteellisyyden katsotaan olevan sama asia matemaattisten luonnontieteiden kanssa, sanoja tiede ja fysiikka käytetään lähes synonyymeinä. Kenties siksi että tämä tieteenala koetaan kovimmaksi ja kylmimmäksi, karun pelkistetyksi. Ja siitä hänen mielestään sopii väitellä. Premissi on väärä, joten ei ihme että johtopäätöksetkin sitä ovat. Salminen tuntuu kokevan tieteellisen lähestymistavan ihmisyyttä ja elämää väheksyvänä, reduktionistisena, ja tuntuu sanovan että elämässä on muutakin kuin tiede. Omiin silmiini ei ole sattunut ainuttakaan ateismin teesikokoelmaa, Salmista lainatakseni, jossa näin väitettäisiinkään. Mielipidekirjoituksessa tällaisten olkinukkien, itserakennettujen vastapuolen irvikuvien, käyttö ei ole osoitus rehellisestä argumentoinnista. Tieteellisyys, tieteellinen maailmankuva, tarkoittaa vain että asioille haetaan luonnollista syytä ja selitystä, vaaditaan asioille ja ilmiöille selitykset joilla on dokumentoitu todisteiden ketju jota kuka tahansa voi tutkia. Tieteellisen maailmankuvan hyveinä voidaan pitää kriittistä ajattelua, joustavuutta, avoimuutta, todentamista sekä todisteita. Lähtökohtana on että kaiken on oltava avoinna rationaaliselle, järkiperäiselle, todistelähtöiselle kritiikille. Tieteellinen metodi on sama, oli kyseessä sitten Salmisen karsastama fysiikka tai mikä tahansa muu tieteenala jolla toivotaan saavutettavan tietoa joka on oikeaa. Mikäli ei maailmankuvansa oikeellisuudesta välitä, vaan lähestyy asiaa muista lähtökohdista, on tietysti yhdentekevää mistä hatusta turvaa, lohtua tai merkitystä elämäänsä vetää. Vaikkei tiede kaikkea pystykään selittämään, ei aukkoja silti voi täyttää millä tahansa vailla todellisuuspohjaa olevalla uskomusjärjestelmällä.

Salmisen mukaan historiallinen, psykologinen tai sosiologinen tieto ei sodi jumalan olemassaoloväitettä vastaan. Entä sitten? Historiallinen, psykologinen tai sosiologinen tieto ei myöskään sodi yksisarvisten olemassaoloväitettä vastaan. Tarkoittaako tämä että yksisarvisia on olemassa? Nämä tieteenalat eivät lähtökohtaisesti tutki jumalväitteiden todellisuuspohjaa, joten tutkimustuloksia suuntaan tai toiseen aiheesta on turha etsiä. Toiseksi todisteiden puute jonkin olemattomuudesta ei ole minkäänlainen todiste olemassaolon puolesta.

Kolmas päättelyvirhe Salmisen artikkelissa on jo otsikossa, ateismin rinnastaminen fundamentalistiuskoon. Kahden vertailukelvottoman asian rinnastaminen toisen asettamiseksi huonoon valoon on älyllisesti epärehellistä. Ateismi ei ole uskontoa, sillä ei ole dogmeja eikä opinkappaleita saati auktoriteetteja. Ateismi on yhtä lailla uskonto kuin se ettei keräile postimerkkejä on harrastus. Ja se että Suomessa, tai länsimaissa yleisestikin, uskontokritiikki ja ateismi näyttäytyvät Abrahamisten uskontojen vastavoimana, lienee ymmärrettävää koska ne uskonnot ovat läsnä näissä yhteiskunnissa. Salminenkaan tuskin esittää että ateismia käsittelevän kirjan tulisi käsitellä kaikkien maailman tuhansien ja taas tuhansien eri uskontojen todenperäisyyttä. Se ettei muita uskontoja käsitteleviä kirjoja ole hänen käsiinsä sattunut lienee siis vain maantieteen sanelema sattuma.

Meidän ateistien tulisi Salmisen mukaan ottaa uskonto vakavammin ja tieteellisemmin. Ja uskokaa että näin teemme, ja juuri Salmisen mainitsemasta syystä: uskolla on vahva vaikutus ihmisten toimintaan. Ihmiset tekevät eivät vain omaan elämäänsä vaan meidän kaikkien elämäämme ja jopa kuolemaamme vaikuttavia päätöksiä uskontoonsa ja uskoonsa nojaten, tiedon sijaan. Mikäli näin ei olisi, jäisi suuri osa ateistiliikkeestä toimettomaksi.

Turun Vapaa-ajattelijat ry.
Elina Kokkonen ja Ville Huhta

Alla vielä linkki kirja-arvosteluun:
http://www.ts.fi/online/kulttuuri/arviot/kirjat/177328.html